Jos lumi vielä muistuttaa sinua minusta

Vieläkö kävelet öisin joen jäällä?
Se varmasti kantaa kevyet jalkasi.
Jos lumi vielä muistuttaa sinua minusta,
annatko sen laskeutua huulillesi?

Aika on kulkenut tavalliseen tapaansa
jättämättä jälkiä lumeen.
Muuttumattoman kaupungin kadut,
hiljaisia jokaisella askeleella.

Samat maisemat sinun kanssasi,
sinun silmilläsi olivat kauniimpia.
Minun silmäni ovat liian väsyneet,
eivät näe mitä eniten etsivät.

Minä en uskalla enää astua jäälle
Ei se kantaisi raskasta sydäntäni
Ja koska lumi vielä muistuttaa sinusta,
en anna sen laskeutua huulilleni.

Jos vielä annat lumen laskeutua,
muistuttaako se sinua
jostain toisesta?

Ikuisuus

Maailman kaikki aika
ei ole tarpeeksi,
jos haluan istua vierelläsi
ja antaa sinun nojata olkaani vasten.
Mutta sekunti on liian kauan,
tämä hetki on liian pitkä.

Varjo vain

Minä tahtoisin kadota hiljaa.
Olla varjo vain
sillä varjo vain ei jälkeä jätä.

Tahtoisin olla kevyt muille kantaa.
Itselleni painoton,
jotta jaksaisin pudottamatta muut.

Minä tahtoisin olla toinen,
kolmas ja neljäskin.
Ehkä enempänä jaksaisin enemmän.

Ja itseni tähden
minä tahtoisin pilveksi taivaalle.
Mutta muiden tähden jään,
nousen hajotakseni uudelleen
ja hajoan kai noustakseni.

Yhteiset unet

Hiljaa me olemme muuttuneet

hyvin oudoiksi ja vieraiksi.

Meistä on tullut muita,

uusia mieliä vanhojen paikalle.

Joskus meillä oli yhteiset unet,

ovet auki mennä ja tulla.

Meillä oli sama sydän ja samat silmät.

Nyt meillä on toistemme varjot,

unettomuus ja lukkoja lukoissa.

Minä yritän tarttua käteesi,

löytää tien takaisin sinuun,

mutta sinä vedät sormesi pois.

Sinä lukitset minut ulos.

Minä koputan,

minä kaipaan.

Kaksi viikkoa

Sinä olet poissa

ja kahteen viikkoon en ole avannut ovea,

jottei tuoksusi karkaisi huoneista.

Enkä enää katso ikkunasta puoli viiden jälkeen.

Näkisin vain

kuinka olet poissa pihaltamme.

Kahvimukisi on vieläkin pöydässä.

Sen reunalla huultesi muisto odottaa

minun rohkeuttani.

Aalto

Sinun kätesi kylmenee,

minun varpaani ovat jo jäässä.

Tunnottomat sormesi

eivät enää jaksa pitää kiinni minusta

eivätkä minun jalkani kanna.

Me istumme katsomassa

kuinka vesi vetäytyy horisonttiin

ja istuessamme tiedämme,

että se tulee vielä takaisin.

Pian

ja se huuhtoo meidät pois.

Satakieli

Sade on lakannut pyrkimästä sisälle

ja minä olen lakannut odottamasta

hänen paluutaan niin kuin hän on lakannut palaamasta.

Tähdet ylläni ovat menettäneet valonsa

ja kuu joka heijasti auringon loistoa

on päättänyt minun laillani väsyä osaansa ja vaipua mailleen.

Satakieli istu vierelleni

ole kiltti ja laula kuolinvirteni

Älä yritä karkottaa kuolemaa pois rinnaltani

sillä hän on kauan odottamani vieras.

Satakieli kerro rakkaalleni

että olen elänyt jo liian kauan

ja että vaikka odotin niin kauan niin turhaan

en kadu ainoatakaan hetkeä.

Sieluni, jonka piti olla väsymätön

kuin tuuli, ja erehtymätön sydämeni

ovat päättäneet luopua toivosta kuin se olisi tappava tauti.

Kerron sinulle, rakas ystäväni

vain kaipuu yksin on lähtöni syy

se on se tauti jota ei lääkkeistä vahvin voinut parantaa.

Satakieli istu vierelleni

ole kiltti ja laula kuolinvirteni

Älä yritä karkottaa kuolemaa rinnaltani

sillä hän on kauan odottamani vieras.

Satakieli kerro rakkaalleni

että olen elänyt jo liian kauan

ja että vaikka odotin niin kauan niin turhaan

en kadu ainoatakaan hetkeä.